PPT 1
 
Kuten me kaikki hyvin tiedämme, autolla ajaminen on viime aikoina kallistunut käsittämättömän paljon. Syistä kaksi tärkeintä ovat öljyntuotannon asteittainen hiipuminen, sekä yhä enemmän verovaroja nielevä virkamieskaartimme suureneminen. Näin ollen olin lähes pakotettu hakemaan ratkaisua tähän monia kiusaavaan ongelmaan.
 Vastaus löytyikin suhteellisen helposti, vilkaisu ympäröivään maisemaan sai lampun syttymään: Puu, sitähän on lähes kaikkialla, muutamien kaupunkien keskustoja lukuunottamatta. Jo ammoisista ajoista lähtien täällä arktisen karuissa oloissa puusta on osattu tehdä ns. tikkuviinaa, pettuleivän nestemäistä jatkumoa, tuotemerkiltään Pöytäviina. Allekirjoittanutkin on vuosikymmeniä sitten niukkoina opiskeluaikoina joutunut turvautumaan kyseiseen tuotteeseen. Tältä pohjalta kehittelin Pikku Polttoainetehtaan (PPT 1), jonka avulla muutamana iltapuhteena voi näppärästi valmistaa kahden auton menovedet viikon ajoja varten. Korkealaatuisten tiivisteiden ansiosta toiminnassa oleva  laite on lähes hajuton. Tämän ja kompaktin rakenteen ansiosta PPT 1:n voi sijoittaa vaikkapa pesuhuoneeseen, tai jopa 1,4 x 1,8m:n vessaan.
Laitteiston toimintaperiaate selviää tekniikkaa ymmärtämättömällekin lukijalle helposti alla olevasta kuvasta.
Koneen "sielu" on haponkestävästä teräksestä (AISI 316) valmistettu kartiopohjainen, lieriömäinen astia, [1.] halkaisijaltaan 380 mm. Astia täytetään joko yhdellä, tai useammalla
kuusesta katkaistulla pölkyllä, pituudeltaan 450 mm.
Jos haluaa tietää puusta saatavan polttoainemäärän, niin sen voi laskea kaavalla: π · r² x h /10,  jossa r = pölkyn säde (dm) ja h= pölkyn korkeus (dm). Vastaus on valmiiksi litroina.

 Tämän jälkeen astiaan kaadetaan1,5 dl kehittämääni puunhajoituskemikaalia JR52. Astian kannen [2.] kiinnityskorvakkeet [3.] asetetaan ulokkeiden [4.] kohdalle ja kierretään käsipyörästä [5.] kunnes kansi on tukevasti paikoillaan.

Astian sivussa on polkupyörän neulanenttiili [6.] josta lähtevä kumiletku [7.] johtaa painemittarilla varustettuun käsipumppuun [8.]
Astiaan pumpataan neljän baarin paine, joka yhdessä JR52:n kanssa hajottaa puun nopeasti, noin 35 minuutissa. Tänä aikana voi esimerkiksi katsoa kyseisen päivän Salatut elämät.
Astian alla oleva kiertopumppu [9.] siirtää perusnesteen primäärisuodattimen [10.] kautta vedeneroittimelle [11.], jonka yhteydessä on käytetyn hajoituskemikaalin JR52 erotin [12.]. Puhdistettu ja suodatettu neste nousee sitten ylös aktiivihiilisuotimelle [13.]. Tämä läpi käytyään aine onkin jo puhdasta C2H5OH, joka laskeutuu kokooja-astiaan [14.]. Tässä yhteydessä on muistettava lisätä etanoliin viranomaisten vaatima denaturoimisaine. Hanan [15.] aukaisemalla voikin sitten suosikkisarjan katsomisen jälkeen laskea polttoaineen vaikkapa Jerrykannuun [16.] ja liruttaa siitä auton tankkiin.
Koska ainoastaan kiertopumppu vaatii toimiakseen sähköä, jonka tarvittaessa saa auton tupakansytytinpistokkeesta, voi laitteiston ottaa pisemmälle matkalle mukaan vaikkapa peräkärryyn. Polttoaineen loputtua sitten vain pokasaha esiin, pölkynpätkät pönttöön ja kohta taas matka jatkuu.
Mömmö, joka jää prosessista jäljelle, voidaan puristaa polttokelpoisiksi briketeiksi. Briketöintilaitteen kehittely on vielä hieman kesken, joten mömmö on toistaiseksi sijoitettava sopivaan välivarastointiastiaan.

Tämän ainutlaatuisen PPT 1:n ensi esittely on 1.4.2013 klo11.30 osoitteessa Keuruuntie 476, 35700 Vilppula. Samassa tilaisuudessa viidelle nopeimmalle PPT 1 erikoishintaan 1999 € (sis. alv.24 %).

Teetarjoilu

                                            TATTARI 2 
                                            jatko-osa 15.6.2012 kirjoitetulle tattari 1:lle.

Ei aina käy niin, kuin haaveillaan, lauloi Carola 1967 Bond kappaleen suomennoksessa.

Olin keväällä varsin tyytyväinen itseeni, kun muutaman päivän työn tuloksena sain pellot kynnetyiksi. Ensimmäisinä keväällä kasvuun lähteneet leskenlehdet, voikukat, niittyleinikit, sekä juolavehnät peittyivät mullan alle auran siipien kääntäminä. Pellolle oli tehty jotain.
Selän kuluneita nikamia koetelleen kynnöksen äestämisen jälkeen maa oli tasainen, yläosa väriltään hiekan ruskea, alempana mullan musta.
Kylvökone traktorin perässä oli kuin suuri harava, joka viimeisteli pihasta avautuvan näkymän, jossa silmä lepäsi.
Siihen ne visuaaliset nautinnot sitten loppuivatkin. Kesäkuu oli koleaa, sataa tihuutteli vähän väliä.
 Nousivathan ne tattarin taimetkin viikon, puolentoista kuluttua. Jäivät kuitenkin hitaasti juromaan, olisivat kaivanneet lämpimämpiä ilmoja. Sitävastoin koleus ei tuntunut haittaavan juolavehnää, niittyleinikkiä, pelto-orvokkia, valvattia, ohdakkeita sekä kymmeniä muita valoa kohti kurottuvia kasvikunnan edustajia. Heinäkuun lämpiminä päivinä nämä jo etumatkan saavuttaneet lajikkeet suorastaan räjähtivät huimaan loppukiriin peittäen lopullisesti perässä sinnitelleet tattarit. Haaveet siemenistä kukkuroillaan pullottavista peräkärryistä syksyisenä, aurinkoisena puintipäivänä alkoivat hiipua. Peli oli menetetty. 

Kukkivathan ne tattaritkin elokuun alussa, tosin matalina. Yli puoli metriä korkeammalle olivat keltaiset kukkansa avanneet peltovalvatit, nuo rikkakasveista lähes kirotuimmat. Juolavehnän kanssa kärkipaikoista kisailevat.

Kasvuston puiminen olisi ollut aivan järjetöntä, en viitsinyt tuhlata moottoripolttoöljyä edes pellon niittämiseen. Kävin sääntöjen mukaisesti ilmoittamassa maataloustoimistoon tapahtuneen satovahingon. Tattarin kohdalla  vahingosta ei saa mitään korvauksia, toisin kuin muilla viljakasveilla. Maanviljely on tältä osin onnenkauppaa, sananmukaisesti.
Maapallo jatkoi kierrostaan, syksy muuttui talveksi, lumi peitti tasapuolisesti kaikki maasta nokkansa nostaneet. Jotkut vahvavartisimmista jäivät talven törröttäjiksi. Kauniita nekin tavallaan.

Ei aina voi onnistua. Ja jos voisikin, niin tylsäähän se olisi.