jatko-osa 15.6.2012 kirjoitetulle tattari 1:lle.
Ei aina käy niin, kuin haaveillaan, lauloi Carola 1967 Bond kappaleen suomennoksessa.
Olin keväällä varsin tyytyväinen itseeni, kun muutaman päivän työn tuloksena sain pellot kynnetyiksi. Ensimmäisinä keväällä kasvuun lähteneet leskenlehdet, voikukat, niittyleinikit, sekä juolavehnät peittyivät mullan alle auran siipien kääntäminä. Pellolle oli tehty jotain.
Selän kuluneita nikamia koetelleen kynnöksen äestämisen jälkeen maa oli tasainen, yläosa väriltään hiekan ruskea, alempana mullan musta.
Kylvökone traktorin perässä oli kuin suuri harava, joka viimeisteli pihasta avautuvan näkymän, jossa silmä lepäsi.
Siihen ne visuaaliset nautinnot sitten loppuivatkin. Kesäkuu oli koleaa, sataa tihuutteli vähän väliä.
Nousivathan ne tattarin taimetkin viikon, puolentoista kuluttua. Jäivät kuitenkin hitaasti juromaan, olisivat kaivanneet lämpimämpiä ilmoja. Sitävastoin koleus ei tuntunut haittaavan juolavehnää, niittyleinikkiä, pelto-orvokkia, valvattia, ohdakkeita sekä kymmeniä muita valoa kohti kurottuvia kasvikunnan edustajia. Heinäkuun lämpiminä päivinä nämä jo etumatkan saavuttaneet lajikkeet suorastaan räjähtivät huimaan loppukiriin peittäen lopullisesti perässä sinnitelleet tattarit. Haaveet siemenistä kukkuroillaan pullottavista peräkärryistä syksyisenä, aurinkoisena puintipäivänä alkoivat hiipua. Peli oli menetetty.
Kasvuston puiminen olisi ollut aivan järjetöntä, en viitsinyt tuhlata moottoripolttoöljyä edes pellon niittämiseen. Kävin sääntöjen mukaisesti ilmoittamassa maataloustoimistoon tapahtuneen satovahingon. Tattarin kohdalla vahingosta ei saa mitään korvauksia, toisin kuin muilla viljakasveilla. Maanviljely on tältä osin onnenkauppaa, sananmukaisesti.
Molemmat kuvat on karulla tavalla kauniita; ja jos kontekstia ei tietäisi, niin vallan kauniita. Mutta nikamat saivat välivapaan!
VastaaPoista