LONTOO 17 -20.8.

Sain jättää autoni tätini pihaan Pirkkalaan. Pakurikääpäteen ja hyvistä tarjoiluista nauttimisen jälkeen Päivi vei meidät veljekset lentoasemalle. Tampere -Pirkkala on mukava pienuudessaan. Ei tarvitse kävellä satoja metrejä oikealle portille päästäkseen.
Strategiani toimi jälleen kerran mainiosti. Takaportaista koneeseen ja paikat heti taaimmaisesta penkkirivistä. Siinä missä useimmat seisoskelevat koneen keskivaiheilla odotellen laukkujansa laittavien asettumista paikoilleen, me istuskelemme jo kaikessa rauhassa. Kahden ja puolen tunnin lento oli pian ohi. Ekoina ulos. Säätiedot pitivät paikkansa, Lontoon lämpötila, joka tulvahti vastaan oven auettua, oli lähes kolmekymmentä. Suunnistimme muiden mukana Stanstedin asemalta ulos, tai oikeammin alas, sillä Stansted Express juna lähti lentoaseman alta.
Seppo oli varannut liput jo aiemmin, lunasti ne luottokortillaan automaatista. Kolmen vartin matka sujui maisemia ja matkustajia katsellen.

Olimme Liverpool Street - asemalla noin puoli neljältä iltapäivällä. Nappasimme Lontoon kartat infosta ja etsimme metron lippujen myyntipaikan. Seppo osti päivän liput. Perjantaita oli vielä niin paljon jäljellä, että kulkisimme todennäköisesti muutaman pätkän julkisilla hotellilla käynnin jälkeen. Katselin tovin ihmisten kulkua metron porttien kautta, ennenkuin sujautin
lippuni lukulaitteeseen, nappasin sen laitteesta ulos tultuaan ja kuljin portin läpi, sitten liukuportaita alas ja junaan.

King's Crossin asemalta ylös kadulle ja parin minuutin kartan kääntelyn jälkeen saimme suunnat selviksi. Hotelli oli lähellä, saimme avaimen ja tutustuimme majapaikkaamme. Farkut vaihtuivat samantein sortseihin, oikaisimme hetkeksi sänkyihimme. Oltiin perillä.
Huoneen ikkunassa oli pystysuuntaan liukuvat lasit, emmekä saaneet ylempää kiinni. Kävin selvittämässä asian respan naiselle ja kohta tuli huoltomies, joka kävi laittamassa lasin kiinni ulkopuolelta. Katsoimme vähäisen omaisuutemme olevan tämän jälkeen turvassa, lähdimme ulos. Olimme helteen ja matkan rasitusten jälkeen nääntymäisillämme janoon, joten emme olleet kovin nirsoja etsiessämme ensimmäistä pubia. Eikä siihen kauaa aikaa hukattu. Täytyy sanoa, että ensimmäinen olut maistui mainiolta. Saatuamme näin nestetasapainot paremmalle tolalle, jatkoimme kävelyä, nyt ruokapaikkoja pälyillen. Muutamien menujen tutkimisen jälkeen istuuduimme intialaiseen paikkaan ja saimme vatsamme täyteen.Päätimme siinä syödessämme aloittaa nähtävyydet sirkuksesta. 
Läheiseltä Russell Squaren asemalta pääsimme muutamassa minuutissa maan alla Piccadilly Circuksen luo. Paikka on oikeastaan vain katujen risteys, jonka keskellä on suihkulähde patsaineen, mutta näytti se kovasti kiinnostavan meidän lisäksi myös monia muita. Aukion reunalla loistivat suuret mainostaulut, sekä videonäytöt. Istuskelimme tovin suihkulähteen reunakivillä, imimme sisäämme näkymiä. Muiden turistien tavoin myös meidän kameroidemme sisuksiin tallentuivat nämä näkymät.
Ilma oli leppoinen, kävelimme Trafalgar Squarille, jota hallitsi keskellä olevan korkean pylvään päällä oleva Nelsonin patsas. Aukion pohjoislaidan täytti taidemuseon, National Galleryn, suuri rakennus. Vastakkaisessa suunnassa kadun päässä tutunnäköinen kellotorni, Big Ben, joka nyttemmin on nimetty Elisabetin torniksi. Minulle kuitenkin Big Ben, sanokoot niminikkarit mitä tahtovat. Koska olimme turisteja, käyttäydyimme kuten turistit ja kiipesimme kookkaiden kivileijonien vartioman Nelsonin patsaan jalustan graniittilohkareille istuskelemaan. Aukiota sivuavalla kadulla punaiset kaksikerrosbussit, taksit ja muu liikenne soljuivat omaan tahtiinsa.
Päivä oli kääntymässä illaksi, kävelimme vielä kohtuumatkan päässä olevalle Waterloon sillalle, katselimme hämärtyvää Thames joen maisemaa, etsimme lähimmän bussipysäkin ja matkasimme yläkerrassa hotellin lähelle. Iltapala oluen kera läheisessä pikaruokalassa, jonka jälkeen hotelliin, suihkuun ja unten maille.
Yö oli kuuma, puoliavoimesta ikkunasta ulkoa kantautuvat äänet outoja, uni monessa pätkässä.
Kaiken lisäksi seinällä Sepon punkan alla oleva patteri oli täysillä. Ei saatu kiinni, kun venttiilissä oli pelkkä kara, olisi vaatinut pihtejä. Huoltomies kävi aamulla sulkemassa sen.
Aamupala oli juuri sellainen, kuin olin sen Lontoossa kuvitellut olevankin: Kaksi paahtoleipää, paistettuja munia, pekonia, nakkeja, papuja, munakasta ja tomaattijotain. Mehua ja  teetä tottakai. Kunnon aamutankkauksen jälkeen otimme kameramme mukaan, suuntasimme King's Crossin asemalle ja ostimme taas päiväliput. Aurinkoinen, selkeä taivas ennakoi helteistä päivää. Meillehän se sopi. Ei muuta kun maan alle ja metrolla Colindaleen. Keskikaupungilla liikkuessamme olimme jo tottuneet seisomaan matkamme vaunujen ollessa täysiä, mutta mennessämme kauemmaksi pääsimme jo istumaan. Loppuosan matkasta tilaa radalle löytyi jo maan pinnaltakin. RAF:n lentokonemuseo, joka oli koko matkamme syy, sijaitsi reilun kilsan kävelymatkan päässä asemalta. Vaikka päivä ei ollutkaan vielä puolessa, katsoimme voivamme poiketa säännöstä ja kävimme ostamassa olutpurkit paikallisesta kaupasta. Avatessamme niitä lentokonemuseon pihalla olevan pöydän ääressä Seppo manasi. Oli erehtynyt ostamaan omenaolutta. Toki annoin hänen huuhdella suunsa lopuksi kunnon ohrasta perinteisillä menetelmillä valmistetulla aineella. Ajoituksemme oli tarkka, pääsimme ensimmäisten joukossa sisälle ovien avauduttua kymmeneltä. Kuningaskunta on vauras ja suuripiirteinen, eikä harrasta sellaisia pikkumaisuuksia, kuten museoiden pääsymaksut. Seikka, jota minä ainakin arvostan.
Aloitimme ilmailun alkuajoista. Koska museo esitteli Kuninkaallisten ilmavoimien lentolaitteita, lähes kaikki koneet oli varustettu jonkinlaisilla tappovehkeillä. Olivat ne sitten pommeja, konekivääreitä tai tykkejä. Myös ne ensimmäisen maailmansodan aikaiset koneet, jotka sijaitsivat ensimmäisessä hallissa. Kaksitasoja, puurunkoisia, kangaspäällysteisillä siivillä varustettuja. Vaijereilla jäykiksi viritettyjä. Olipa yksi kolmitasokin,  Sopwith Triplane. Nykysilmin huvittavan näköisiä. Yhtä kaikki, aikansa huipputuotteita, joilla oli sama tehtävä, kuin tämän päivän vastaavilla: eliminoida vastapuolen väkeä ja tavaroita. Koneissa oli pääasiassa ilmajäähdytteiset tähtimoottorit.
Seuraavassa hangaarissa koneet olivat uudempia ja suurempia. Osa lattialla, osa hallin ilmatilassa roikkumassa. Tunnistimme niitä kilpaa, olimmehan molemmat tehneet ja maalailleet Airfixin ja Revellin muovisia pienoismalleja aikana, jolloin maailman pahuudesta ei vielä ollut muodostunut niin selvää kuvaa, kuin mitä se tänä päivänä on. Rauhan miehinä puolustimmekin itsellemme tätä sotakoneiden rakenteiden ihailua nimenomaan tällä historiaamme liittyvällä seikalla. 
 Mustang, Mosquito, Gloster Meteor ja monia muita tutunnäköisiä koneita oli näytillä. Uusimpia olivat pystysuoraan nouseva suihkari Harrier ja nykyistä häivetekniikkaa edustava F-35 Lightning 2.
Lepuutimme välillä jalkojamme ja istahdimme seinän vieressä olevalle, siiven muotoiselle penkille. Tämän hallin toinen pitkä seinä oli täynnään ilmailun historiaan liittyviä valokuvia.
Emme jääneet niitä sen tarkemmin tutkimaan, vaan suuntasimme katettua käytävää pitkin seuraavaan halliin, joka oli todella suuri. Hämärässä valaistuksessa kamera vaati lähes aina jonkunmoista tukea, Seppo oli tämän oivaltanut ja ottanut mukaansa pienen kolmijalan, saaden kuvistaan näin huomattavasti terävämpiä, kuin minä omallani.
Tutkimme aluksi suurta merestä nostettua pommikoneen raatoa, siirryimme sitten suuren deltasiipisen Avro Vulcanin alle, jonka pommiruumassa pyöri video koneen lentoon lähdöstä. 

Sopivasti lentokoneiden sivussa oli kahvila. Joimme teen ja kahvin Spitfiren, ehkä tunnetuimman englantilaisen toisen maailmansodan aikaisen hävittäjäkoneen vieressä. Tämän pienen tauon jälkeen katselimme suuria pommikoneita, Lancasteria ja "Lentävää linnoitusta", Boeing B-17:ää. Koneita riitti. Puuseppänä minua viehätti erään lentoveneen puusta taitavasti rakennettu runko. Sepon kamera sanoi sopimuksen irti. Otin vielä joitain kuvia omallani.
Viimeisenä kohteena oli Battle of Britain -halli, jossa oli mm. saksalaisten Stuka ja valtava lentovene, Sunderland. Kävimme tutkimassa tätä laitosta myös sisältäpäin, kun  siihen oli mahdollisuus. Kuvautimme itsemme omatoimisesti Westland Lysanderin vieressä.
Museoissa on yleensä lopuksi myymälä, joka on täynnä museon aihepiiriin liittyvää krääsää. Niin tässäkin. Lentäjätakkeja, julisteita, kyniä, leluja ym. Ostimme muutamat kortit. Reilun neljän tunnin kiertelyn tuloksena oli sen sortin lentokoneähky, että jätimme viimeisen kahvilan valikoimat tutkimatta ja suuntasimme suoraan metroasemalle. Tai melkein, ostimme kyläkaupasta jäätelöt. 
Sepon ehdotuksesta jäimme pois Camden Townissa. Siellähän oli kadut täynnä porukkaa. Kävelimme Regent's Canalille, kaivoimme taskuistamme kaupan kohdalla kolikoita ja hankimme kylmät juotavat. Kanaalin sululta haimme mukavat istuipaikat ja tyhjensimme alumiinipakkauksemme. Pitkä turistivene lipui levästä vihreää vettä pitkin sulkuun, kippari hoiti tottuneesti sulutuksen, kyytiläisten kallistellessa kuoharilasejaan. Väkeä oli kanaalin varrella paljon, varsinkin pikaruokaa myyvien kojujen lähettyvillä. Mekin ostimme neljällä punnalla thai-kojusta tuhdit annokset, jotka söimme skootterituoleilla istuen.
Camden Townissa riitti rihkamakojuja. Pitihän sieltä yksi T-paita ja kuningatarmuki ostaa.
Muutaman pysäkin välin jälkeen olimme taas kerran King's Crossilla. Kävimme hotellissa suihkussa, suunníttelimme iltapäivän loppupuolen ohjelmaa samalla kun lepuutimme jalkojamme. 
Puolen tunnin kuluttua olimme taas virkeinä Tubessa keltaisella linjalla. Tower Hillissä ylös. Linnoitus vaikutti liian suurelta meidän tiiviistahtiseen tutkimusmatkaamme, joten ohitimme sen ja suuntasimme suoraan kohti kahden tornin Towerin siltaa. Ylhäällä tornien välissä roikkuivat vielä äskettäin päättyneiden olympialaisten muistona viisi eriväristä rengasta.

Potters Fields puiston vieressä hengähdimme parin pintin verran, ennenkuin suuntasimme puiston läpiThamesin rantaan. Kuljimme City Hallin, mehiläispesäksikin kutsutun, ohitse. Museotaistelulaivan sivuitse. Ilta alkoi jo hämärtää ja voimamme hiipumaan, joten katsoimme lähimmän aseman ja nuokuimme lähes muiden mukana King's Crossille. Seppo halusi näyttää vielä viereisen suuren rautatieaseman, St. Pancrasin, jonka avaraa hallia tutkimme vartin verran. Sen verran oli taas kilojouleja kulunut, että söimme pienen iltapalan meluisessa irlantilaisessa ravintolassa.

Jälleen pätkäuninen yö. Ja tuttu aamupala. Tekijät ehkä Puolasta kotoisin. Ja jälleen päivän liput. Matkustimme sunnuntain alkajaisiksi bussin yläkerrassa Hyde Parkkiin. Ajattelin Speakers Cornerissa pitää puheen lyijyä ja muita raskasmetalleja kylvävien ampumaratojen ympäristölupien ja ympäristönsuojelulain 8§ ristiriitaisuudesta. Meni kuitenkin pupu pöksyyn, eikä ollut mukana sopivaa korokejakkaraakaan. Ehkä joskus toiste.
Kävelimme Hyde Parkin sivua lammen rannnalle. Nurmialueella aurinkotuolivuokraaja järjesteli tamineitaan ojennukseen, asiakkaita olisi päivemmällä taatusti. Olimme etukäteen selvittäneet Ecuadorin suurlähetystön sijainnin. Suuntasimme puistosta sinne. WikiLeaks sivuston omistaja, Julian Assange oli saanut sieltä turvapaikan. Aiheesta kerrottiin lähes jokaisessa BBC:n uutislähetyksessä. Täytyihän meidänkin aikaamme seuraavina käydä paikan päällä tutustumassa tapahtumien kulkuun.
Rakennuksen edustalla oli kymmenittäin poliiseja, samoinkuin televisiokameroita ja toimittajia, sekä paikalla majailevien mielenosoittajien aidoilla ympäröity leiri. Yläpuolella kierteli helikopteri jatkuvasti. Päähenkilö olisi pitämässä puheen päivemmällä lähetystön kulmassa olevalta alimmalta parvekkeelta. Tätä varten valkopaitainen mies ruuvaili parvekkeen oven irti ja kantoi sisälle rakennukseen.

Emme jääneet puhetta odottelemaan, näkisimme sen kuitenkin illalla uutisista. Lähdimme lontostelemaan kohti Buckinghamin palatsia. Matkalla sinne vastaamme tuli värikkäisiin sotisopiin sonnustautunut ratsuosasto.
Palatsin läheisyydessä ihmisiä oli pilvin pimein. Emme tienneet puoli kahdeltatoista alkavan vahdinvaihdon kuvioita, joten istuskelimme puistossa puun varjossa vartin ja  arvuuttelimme parasta katsomapaikkaa. Puhallinmusiikin tahdissa huvittavan näköiset punatakkiset ja mustapäähineiset miehet marssivat palatsin porttien sisäpuolelle. Tovin kuluttua toinen osasto marssi toiselta kadulta toisten porttien kautta samaiselle piha-alueelle. Tarkempi kuva itse vahdinvaihdosta jäi meille muodostumatta ihmispaljouden, seremonian pituuden, kuuman ilmanalan ja siintä johtuvan kurkkujemme kuivuuden vuoksi. Jaksoimme kuitenkin vielä käydä läheisen St Jamesin puistolammen siltamaiseman tsekkaamassa, ennenkuin lähdimme samannimiselle metroasemalle. Muutaman minuutin kuluttua olimmekin jo South Kensingtonissa. Aivan aseman läheisyydessä olikin kaipaamamme värikäs julkisivu. The Stanhope Arms, traditionaalinen englantilainen pubi. Sepolle tumma, minulle vaalea lager. Tulivat tarpeeseen. Matkan ainoa sadekuuro kasteli kadut sillävälin, kun tyhjensimme lasimme.

Selätettyämme janon, nälkä nosti päätään. Muutama kadunkulma ja tien pätkä, niin olimmekin toisen vastaavanlaisen liikkeen ovella. Paikka oli täynnään ruokailijoita, mutta arvelimme siellä olevan vielä paikat kahdelle. Seppo kävi tilaamassa jo aiemmin suunnittelemamme pubilounaan, jonka nautimme hyvällä ruokahalulla korkeilla jakkaroillamme istuen.
Lakisääteisen lounastauon jälkeen takaisin turistin töihin ja Tubeen. Kello läheni sopivasti kolmea, joten nousimme maan pinnalle Westminsterissä ja kävimme Big Benin lähellä kuuntelemassa kolmen lyönnit. Siintä oli vajaan kilsan kävelymatka taidemuseoon, National Galleryyn, johon seuraavaksi aioimme mennä. Helle näytti vaivaavan enemmän Kuninkaallisen Hevosvartion edustalla vartiosotilasta selässään pitävää hevosta, kuin meitä. Kaksikko oli muuten paikoillaan kuin naulittuna, vain hevosparka  päristeli hiestä märkänä turpaansa vähän väliä.
Taidemuseon hieman hämäristä ja sopivasti ilmastoiduista saleista kiersimme vain pienen osan. Nähdyiksi tulivat kuitenkin mm. puolenkymmentä van Goghin teosta, Picasson maalaama huvittavan näköinen ukkeli, Renoirin sateenvarjot, Rembrandin vuonna 1669 maalaama omakuva, sekä kotoisampi Akseli Gallen- Kallelan maisema Keitele järvestä. 
Museossa olisi ollut nähtävää viikoksi, raapaisimme siitä vain vajaan tunnin. Syynä tähän oli armoton aika, joka jatkoi loputonta etenemistään. Kysyimme (Seppo kysyi) metroportin vahdilta aseman, joka olisi lähinnä British Museumia. Vastaus: Russel Sq. Siispä sinne. Maan päällä pään päivitys kartalle. Muutama kadunkulma, viistosti puiston halki ja olimmekin kolossiaalisen museon portilla. Infosta sanottiin paikan olevan auki enää 20 minuuttia, joten selvitimme saman tein lyhyimmän reitin Rosettan kivelle. Tämä lasikaappiin sijoitettu hautakiven kokoinen n. 2200 vuotta vanha harmaa graniittipaasi oli se sanakirja, jossa oli sama teksti kolmilla eri merkeillä ja jonka avulla saatiin hieroglyfien arvoitus ratkaistuksi. 

 Tutkimme  vielä hetken samassa salissa olevaa faaraoaikaista kivenveistotaidetta, ennenkuin marssimme muiden mukana ulos sulkeutuvasta museosta. 
Katsoimme, että varsinainen palvelusaika on nyt meidän osalta päättynyt, etsimme lähimmän Food & Wine -liikkeen, siis pienen ruokakaupan, josta ostimme sipsejä ja purkilliset ohrajuomaa, jolla huuhtoisimme museoiden pölyt kurkuistamme.
Nakkasimme kengät jaloistamme ja asetuimme läheisssä puistossa suuren plataanipuun alle nurmelle pitkäksemme. Emme toki olleet ainoita puistossa. Piknikillä olevia pieniä porukoita oli kymmenittäin. Saatuamme kulkuvälineemme lepuutetuiksi, lähdimme illansuussa saman kanaalin varrelle, jossa olimme olleet edellispäivänäkin, tällä kertaa vain muutaman kilometrin lännemmäksi. Kanaalissa näillä kohdin oli hiljaisempaa. Pitkiä ja siltojen vuoksi matalia asuntolaivoja oli useita. Joissain pieniä putiikkeja. Istuimme pienessä ja vaatimattomassa pubissa tunnin verran, haimme sitten hämärtyvässä illassa kuppilan, jossa haukkasimme iltapalan.
Paluumatkalla harhailimme kotvasen Baker Streetin asemalla, jossa piti vaihtaa junaa. Asemalla oli raiteita neljässä kerroksessa ja kuljimme portaita kotvasen ylös alas, ennen kuin löysimme hotellimme lähelle vievän junan. Ostimme vielä kaupasta vähän eväitä huomiselle kotimatkalle ja karkkeja tuliaisiksi. Pakkasimme tavaramme ja laitoimme puhelimiimme herätyksen puoli viideksi.

Aina kun pitää yöllä lähteä lentoasemalle, nukkumisesta ei tahdo tulla mitään. Ei nytkään. Herätimme lähtiessämme tokkuraisen hotellin yövahdin jättäessämme avaimen. Läheisen suuren kadun ylitys oli tuottaa ikävän, kukaties kohtalokkaankin yllätyksen. Olimme jo aiemmin havainneet ja puhuneetkin vasemmanpuoleisen liikenteen vaaroista oikeanpuoleiseen tottuneelle. Katuun suojatien kohdalle olikin monesti maalattu: LOOK LEFT tai LOOK RIGHT ja nuoli. Oli kuitenkin meno mielessä ja hämärät kadut hiljaisia. Katsoin vaistomaisesti ensin vasemmalle, lähdin jo liikkeelle, kuten meilläpäin voi tehdä, samalla kun katsoin vaistomaisesti myös oikealle. Vähä-ääninen kaksikerrosbussi pyyhkäisi samassa aivan vierestä ohi. Seppo näki takana tulevana tilanteen, ei ehtinyt sanoa mitään. No, meinaamisia ei lasketa.

Ohjeita oikeanpuoleiseen tottuneille.

Piti mennä rautatieasemalle metrolla, mutta kun se aukesi vasta viideltä, otimme lennosta taksin, joka kuljetti meidät Liverpool Streetin asemalle lähes laiturille asti. Stansted Expess junia kulkee vartin välein, joten mekin olimme matkalla kohti lentoasemaa jo klo 5.25. Meillä oli perillä lähes kaksi tuntia aikaa koneen lähtöön, josta kulutimme aluksi teen ja sämpylän mittaisen pätkän kuppilassa. Sitten tutkimme eri myymälöiden valikoimia. Seurailimme kaiken aikaa lennoista kertovia näyttötauluja. Ilmoitus Tampereelle menevän koneen lähtöportista tuli vasta parikymmentä minuuttia ennen portin sulkemista. Lähtöportille oli käytävämatkaa useita satoja metrejä, kävelyn jalo taito on isolla asemalla arvossaan. Niinhän me sitten piakkoin olimme taas 737-800:n takapenkillä vöihin vyötettyinä. Päästyämme ilmaan, kaivoimme pilvien yläpuolella eväämme esille.

Kukin voi tahollaan miettiä, mitä muistaa vuoden takaisesta tavallisesta elokuisesta viikonlopusta.
Tällainen epätavallinen viikonloppu syöpyy muistin syövereihin loppuiäksi.

Kiitos Seppo!