TALVISIA VALINTOJA

Kiero. Väärä. Mutkikas. Latvasta laho. Kitukasvuinen. Elää liian lähellä toista. Tarpeeksi paksu. Jättää toiset varjoonsa. Valioyksilö.

Luonnehdinnat eivät ole työhönottohaastattelun salaisia muistiinpanoja, vaan päähäni putkahtelevia laatusanoja, kun katselen moottorisaha kädessäni harvennettavaa lumista metsää. Ensin tuosta pari paksutyvistä mäntyä nurin, toisessa näyttää olevan  tervaroso latvassa, puun surma. Lumien poispotkiskelua puun juurelta, ettei kesällä tarvitse katsella puolimetrisiä kantoja.  Saha käyntiin, kypärän visiiri alas ja kaatosuunnan katsominen siten, että mänty kaatuessaan ryminällä katkoisi  ja vioittaisi mahdollisimman vähän pienempiä puita. Aluksi kaatokolon sahaus sille puolelle tyveä, joka on kaatumispuolella. Seuraavaksi sahan laippa kärkipyörä edellä puun sisään, tehot täysille ja sahaus puoleenväliin. Puukiila taskusta nopeasti sahausrakoon, ettei terä jää jumiin jos puu kallistuukin väärään suuntaan oksien painamana tai tuulen heilauttamana. Loppusahaus siten, että kaatokolon luo jää pari senttiä pitopuuta, "sarana". Nyt saa saha rumpsuttaa yksin tovin hangessa. Vänkärauta sahausrakoon ja nosto. Eikä sitten selällä vaan jaloilla. Hitaasti alkaa satavuotiaan männyn latvus kallistumaan, maa vetää puoleensa. Äkkiä muutamia askeleita poispäin kaatuvasta järkäleestä. Suuren puun oksat osuvat kahteen lumen painosta nuokkuvaan kuuseen, heilauttavat niitä. Puista putoava hienojakoinen lumi samentaa maiseman hetkeksi. Rungon osuessa puolesta välistään hangen alla olevaan mättääseen, tyvi ponnahtaa sekunnin osassa metrin verran kannon yläpuolelle. Sitä on syytä varoa, tekee osuessaan kipeää. Virheille ei ole sijaa, sillä talvi on armoton mittarin näyttäessä viittätoista astetta pakkasta. Apua saa odottaa mahdollisesti tuntitolkulla. 
 Mitan piikki kiinni tyveen. Ensimmäiselle pölkylle, männyssä lähes aina oksattomalle , pituutta 52. Sahalla poikki. Seuraavassa jo karsittavaa, oksantynkiä ja kuivia oksia. Sille pituutta myös 52. Vielä pari tukkia, neljäkolmonen ja kolmeseiska. Tukkipituuksissa käytetään desimetrejä. Latvasta kolmemetrinen kuitupuu ja lopuksi polttorangan pätkä. 
Siinä se on hangessa teurastettuna. Aikansa kasvanut, tuulissa huojunut. Monet linnut ovat sen oksistossa liverrelleet, sinne pesiäänkin tehneet. Oravat rapistelleet paksukaarnaisella rungolla.

Parin ison jälkeen pienempien kimppuun. Kellautan tyvestään kolhiutuneen välikoon kuusen nurin. Latvasta olisi saanut mainion joulukuusen, muutama käpykin killuisi valmiina koristeena. Eipä säily seuraavaan jouluun, kun on kesä välissä.  Katkon siintä kolme kolmemetristä massapuuta. Viettävät ehkä muutaman kuukauden kuluttua uutta elämää Hesarin sivuina. Puolenkymmentä nilkan paksuista koivun hujaskoa, kannon ympärille vesoina kasvanutta, saa tuntea saksalaisen teräketjun purevuuden seuraavaksi. Kaatuvat mikä minnekin, ei niin väliä. Kukin keskeltä poikki, sahalla muutamilla vetäisyillä latvojen oksat irti. " Strömmingsbodan -12, tuuli koillisesta, 5 m/s, näkyvyys kaksi kilometriä, heikkoa lumisadetta". Kuulosuojaimissa olevasta radiosta kuuluu tiedotuksia merenkulkijoille. Vartin verran vielä näitä polttopuuaineita, kunnes konesahan äänen muutos ilmoittaa kakstahtibensan olevan loppumaisillaan. Tankkaan Huskun mukana olevan traktorin luona, istahdan vesiryypyn ajaksi hyttiin, taukotupaani ja katselen harvennettua metsää, kätteni töitä.

Vilu hiipii paidan alle. Ei muuta kun hankeen takaisin. Uudet bensat, uudet puut. Toisen tankillisen jälkeen heittelen pienemmät rangat yksiin kasoihin. Massapuut toisiin. Tukit nostelen traktorin juontokouralla. Yhdellä kouran teräksisellä syleilyllä kulkee pihassa olevalle laanille kuudesta kymmeneen paksumpaa pölkkyä, jokusia kolmimetrisiä isojen tilkkeenä.
Kolmen tunnin hyötyliikunta riitti tällä erää, ettei iske ylikunto. Loppupäivä verstaalla kevyemmissä puuhommissa.