LUOMUKALA

Muutama vuosikymmen sitten moinen käsite olisi ollut hebreaa, nykyisin ymmärretään, toki saattaa herättää hilpeyttä. Mutta sitähän se on. Ihmisen ruokkimatta kasvanut kala. 
Myönnän ostavani itsekin silloin tällöin Norjan lohta ja hyvän makuista se onkin. Eritoten kylmäsavustettuna. Makunautintoa himmentää kuitenkin hieman kirjoitukset kassilohien antibioottijäämistä sekä kalankasvatuksen ympäristövaikutuksista.
Luonnoneväillä kasvanutta eväkästä saa toisaalta helposti niin kesällä kuin talvellakin, jos näkee vain vähän vaivaa. Kerron tässä jutussa yhdestä talvisesta pyyntikeinosta; koukkukalastuksesta.

Aluksi haetaan jäniksen puodista reilu metrinen pihlajan vesa (käy toki paju tai koivukin), jonka paksumpaan päähän jätetään viiden sentin oksanpätkä, myös ohuempaan pieni oksan tynkä, johon siima solmitaan kiinni. Koukuksi noin  neljäsenttinen, numeroa en muista. Siimaksi punottua, isoja kaloja kestävää. Käytin aluksi ns. kalastajalankaa, mutta kyllästämättömänä se alkaa ajan myötä hapertumaan.
Pyydys vaatii myös siimaluokin, joita saa muovisina kaupasta, tai sitten kuusen oksan haara jänön puodista.  Tämän ympärille pyöritellään muutama metri siimaa, jonka kiinni jäänyt kala saa purkautumaan, eikä riuhdo itseään irti koukusta. N. 30 cm koukun alapuolelle sitaistaan pieni paino. Hyväksi on osoittautunut parvekeoven pitkäsalvan vastarauta, joita oli pari isoa pahvilaatikollista aikanaan ikkunatehtaan konkurssihuutokaupasta ostamieni saranalaatikoiden seurana. Tsehovin novellissa vahingonteosta syytetty äijä oli käyttänyt tähän tarkoitukseen ratakiskoista irroittamiaan muttereita. Puolusteli sanoen, ettei nyt sentään niin tyhmä ollut, että olisi joka mutterin irroittanut. Silloinhan juna olisi voinut suistua kiskoilta.

 
Yksi osa tarvitaan vielä, kairattuun reikään keppi poikittain. Kuvassa näkyy myös tarvittavat työkalut: sohjokauha, toistametrinen kuusmillisen rakennusteräksen pätkä ja nostokoukku. Tietenkin pitää olla myös kaira.

Koukkuun syötiksi pilkkisintti. Särjet vaikuttaisivat halutummilta, kuin piikikkäät ahvenet. Tämän jälkeen ujutetaan koko juttu reiästä jään alle, paino lähes pohjaan, kepin jäädessä jään päälle yläosastaan törröttämään.


Pyytöä koettaessa törröttävän kepin avanto on todennäköisesti umpijäässä, joten kairataan kepin viereen reikä ja koukataan koukkupäisellä teräslangalla siima jään alta. Jos syötti on joutunut syödyksi, siima purkautunut luokilta ja käteen tuntuu kunnon nykäisyt, vedetään saaliin pää varovasti avannosta näkymään ja tempaistaan nostokoukulla jään päälle.

Mateita olen näillä pyydystänyt.
Tähän asti suurin, 16.2.2003 nostamani, painoi 3,4 kg.
Tänään yhdessä seisemästä koukusta pyristeli hauki, 1,5 kg.

Siinä missä mato-onginta kesäisin ja pilkintä talvisin ovat ilmaisia jokahenkilön huveja, tämä kalastustapa suurempine saaliineen vaatii jo valtion kalastuksenhoitomaksun maksamisen, sekä kalastusalueen luvan.